liikuntakumppani_paula_personal_trainer_uusimaa_banneri

Kokonaisvaltaisen hyvinvointisi tukena

Lue lisää

Haluan auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi

Asiakkainani ovat kaikenlaiset ”tavalliset” ihmiset joilla on erilaisia tavoitteita; kivuton keho, hyvinvoinnin parantaminen tai vain yksinkertaisesti saada apua liikunnan aloittamiseen. 

Myös kehollaan työtä tekevät ihmiset käyttävät palveluitani ja olenkin saanut auttaa useita tanssijoita, näyttelijöitä ja laulajia. Olen saanut auttaa myös lukuisia tanssin harrastajia omaan lajiinsa liittyvissä haasteissa, kun olemme aktivoineet oikeita lihaksia treenien yhteydessä, korjanneet kehon asentoa ja painopistettä.

Erityisenä mielenkiintoni ja osaamisalueenani kohteena ovat olkapään ongelmat sekä erikoisruokavaliot. Lähetän asiakkaan yhteistyökumppanille, jos koen, ettei oma osaamiseni riitä juuri hänen ongelmissaan. Minulla onkin hyvä yhteistyöverkosto fysioterapeutteja, hierojia ja osteopaatteja.

Miten voin auttaa?

Yksinkertaistettuna autan kehoja kivuttomaksi antamalla työkalut joilla korjataan asentovirheitä sekä vahvistetaan tukilihaksistoa.  Parhaimmillaan työni on ennaltaehkäisevää kipujen estämistä. Itse työn tekee toki asiakas, mutta minun tehtävänäni on antaa juuri hänen keholleen sopivimmat harjoitteet, joita tehdä kotona ja treenien yhteydessä.

Ravitsemusneuvonta on tärkeä osa palveluitani jonka lisäksi erilaiset liikkuvuusharjoitteet, mieluisan liikuntalajin etsiminen sekä asiakkaan arjen hyvinvoinnin parantaminen omien totuttujen toimintatapojen muuttamisella asteittain ovat usein mukana.

liikuntakumppani_paula_personal_trainer_helsinki

Palvelupaketit, verkkokurssit ja tuotteet löydät verkkokaupasta

Personal trainer ja Spine Metodi etävalmennus

Jo yhden tapaamisen aikana voidaan saada ihmeitä aikaan. Tapaamisen voit käyttää siihen,  mihin sinä työkaluja ikinä tarvitsetkin. Hinta on aina sama.

Erilaiset tuki-ja liikuntaelin ongelmat ovat yleisin syy, miksi minuun otetaan yhteyttä. Personal trainerina haluankin auttaa asiakkaitani kohti kivuttomampaa elämää. 

Usein kipujen taustalla on asentovirhe, joka voidaan korjata oikeilla työkaluilla, Kuulostaa yksinkertaiselta ja sitä se onkin, kunhan muistaa käyttää työkaluja. Tähän moni kaipaa ”valvojaa”.

Toinen asiakasryhmäni ovat vatsavaivaiset. 
Omien vatsavaivojen selvittely ja parantaminen on lisännyt kiinnostusustani erilaisiin vatsaongelmiin ja ruoan vaikutukseen hyvinvoinnissamme. Uskon täysin ruokavalion parantavaan voimaan. 
Kun suolisto voi hyvin, voit sinäkin paremmin.  

 

Elämäntaparemonteissa olen auttanut ihmisiä jo vuosia.

Ihminen on perusluonteeltaan laiska ja ihmisen keho haluaa säästää energiaa. Näitä kahta asiaa vastaan haluan auttaa sinua taistelemaan, jotta saavutat tavoitteesi. 

Jos sinulla on enemmän tai vähemmän rasvaa kehossasi, josta haluat päästä eroon tai lihakset eivät kasva omin konstein, on aika pyytää apua. 
Keho ja vielä useammin mieli haluaa usein taistella muutosta vastaan, jolloin tarvitaan motivaatiota, uusia ajattelutapoja ja uusia toimintatapoja. Jotta rutiineja ja uusia tapoja voi syntyä, tarvitaan siihen riittävä määrä toistoja ja toistot vaativat aikaa. 

Jopa 80% laihduttaneista lihoo (eli palaa vanhoihin tapoihinsa) vuoden sisällä! Kolmessa vuodessa lukema on jo 95%!
Haluatko sinä kuulua enemmistöön vai pienempään onnistujien prosenttiin?
Anna minun auttaa sinua, muutoksen tie on helpompi kulkea yhdessä.

Verkkokurssit löydät verkkokaupasta

Verkkokaupasta löydät myös verkkokurssit. 

Verkkokursseilla olen keskittynyt ydinosaamiseeni ja haluankin auttaa mahdollisimman monia lisäämään kehon liikkuvuutta ja yleistä hyvinvointia.
Verkkokursseilleni ominaista ovat helppous, vaivattomuus ja arkeen sopivuus. Mikään muutos ei ole mahdollinen, jos se on tehty mahdottoman vaikeaksi sovittaa tavalliseen arkeen. Siksi verkkokursseillani korostuvat simppelit ohjeet, jotka on helppo ottaa käyttöön normaalissa arkielämässä.

Verkkokursseilla näkyy taustani ryhmäliikuntaohjaajana, joka yhdistyy yksilövalmennukseen tarkkoina ohjeina.

Kurkkaa verkkokauppaan ja valitse oma kurssisi!
Verkkokaupan sekä verkkokurssien alustana toimii Syke ja voit maksaa ostoksesi myös osissa Paytrailin maksupalvelun kautta.

Verkkokaupasta löydät nyt kaksi kurssia:
– Kehonhuoltohetki, jossa on viisi kymmenminuuttista videota kehon liikkuvuuden lisäämiseksi ilman välineitä. 
– Kehonhuoltohetki rullaillen, sisältää myös viisi videota, joissa käytetään rullaa ja palloa apuna kehonhuollossa. 

TULOSSA!
1.6.2021 mennessä
Verkkovalmennus, jossa saat kuuden viikon valmiit ruokalistat, jotka helpottavat arkeasi. Enää ei tarvitse miettiä, mitä tänään syödään, vaan voit mennä listan mukaan tai hyödyntää listoja omaan arkeen sopivasti. 
Ja jos minä osaan tehdä nämä ruoat, osaat sinäkin!
Reseptit on tehty niin, että voit olla vegaani, sekasyöjä, gluteeniton tai ei, maidoton, laktoositon tai laktoosillinen. Mikä sinulle parhaiten sopii!
Kalaa listalla on paljon, mutta ne voi toki ohittaa. 

15.6.2021 mennessä
Valmennus vaihdevuosi-ikäiselle naiselle, jolla on kehossa jo kremppaa ja krämppää. Kurssilla ohjataan liikkumaan turvallisesti nivelongelmista huolimatta ja ymmärtämään kehon muutokset ja se vaatimat elämäntapojen tarkistukset. Helposti arkeen sopivalla tavalla, tottakai.

FirstBeat-hyvinvointianalyysi

Sydämen sykevälivaihtelua mittaava laite paljastaa, palaudutko töistä ja treeneistä.

Hyvinvointianalyysistä selviää mm. omat voimavarat, stressin ja palautumisen tasapaino, palautuminen töiden aikana, unen ja liikunnan määrä ja energiankulutus. Raportista näet myös oman ikäluokkasi keskiarvot samoista kategorioista.

Analyysin tuloksen perusteella voit itse tai palautteen antajan avulla asettaa itsellesi esim. työhön, vapaa-aikaan ja uneen liittyvät tavoitteet. Firstbeat- hyvinvointianalyysin pohjalta ne ovat helpommin asetettavissa konkreettisesti.
Tulokset kannustavat kuuntelemaan kehoa ja pitämään kiinni itselle tärkeistä asioista, joilla voi lisätä omaa hyvinvointia.
Klikkaa kuvaa ja tilaa itsellesi analyysi. Liikuntakumppani lähettää sinulle kutsun mittarin tilaukseen sähköpostilla.

Työntekijöiden hyvinvointia kartoittava mittaus vähentää yrityksesi sairaspoissaoloja ja parantaa työyhteisöä kokonaisvaltaisesti. 

Kun töissä on kiire eikä ole taukoja, vaikuttaa se myös työn tehokkuuteen negatiivisesti. Firstbeat-hyvinvointianalyysilla voidaan mitata esimerkiksi onko työntekijän päivässä palauttavia taukoja tai onko koko päivä yhtä stressaavaa putkea. 
Jokainen analyysi annetaan mitattavalle henkilökohtaisesti ja ryhmäpalautteessa käsitellään analyysin tuloksia yleisluontoisesti. 
FirstBeat on sykevälimittauksen menetelmä, jonka avulla saamme tietoa kehosi reagoinnista arjen eri tilanteissa. Yhdessä päiväkirjan kanssa analyysi antaa palautetta mm. seuraavista asioista:

– Onko päiväsi stressaava vai onko siellä tarpeellisia palauttavia jaksoja
– Onko tehdyn liikunnan vaikutus kehoosi toivottu
– Onko unesi riittävän palauttavaa, vai onko unesi heikompaa kuin luulitkaan?

liikuntakumppani_jooga_ohjaaja_uusimaa

Liikuntakumppanin Paula

Olen liikuttanut ihmisiä vuodesta 1994 ja toiminut personal trainerina vuodesta 2007. Olen itse tanssinut läpi elämäni, takana on niin balettia kuin itämaisia tanssejakin ja lavatansseissa olen käynyt jo isän varpaiden päällä tanssien. Rahoitin vaatetusalan opiskeluni ohjaamalla ryhmäliikuntatunteja ja lähes 30 vuotta myöhemmin ohjaan edelleen erilaisia tunteja. Liikunta-ala veikin minut kokonaan; vaatetusalalla en ole työskennellyt päivääkään. 12 vuoden ajan jumppien ohella vedin karaokeiltoja ja tätä kautta kiinnostuin laulajien kehon asennosta ja toiminnasta.

Tällä hetkellä omiin harrastuksiini kuuluvat voimaharjoittelu kuntosalilla, kävely,  lavatanssit ja tanssileirit, käsityöt ja kaikenlainen kirjallisuus, aina romaaneista keittokirjoihin.

Muutin kesällä 2020 Kirkkonummelle, jossa voin tavata ulkotreenien parissa. Otan asiakkaita vastaan myös Vantaan Kivistössä FitnessGymillä. Lisäksi teen etävalmennuksia Zoomin avulla.

Kurssitoimintaa tai treenipäiviä varten minulla on ympäri Suomea yhteistyökumppaneita, joiden tiloja voin käyttää sopimuksen mukaan.

 

 

 

Saanko luvan?

En ole hylännyt ryhmäliikuntaa, vaan se on edelleen iso osa elämääni. 
Toimin  Lavis-lavatanssijumppaohjaajana mm. kansalaisopistoilla, mutta pidän mielelläni myös tilaustunteja tapahtumissa, yksityistapahtumissa sekä viikkotunteja yksityisillä kuntosaleilla.

Ohjaan mielelläni myös muita ryhmäliikuntatunteja, vaikka tanssilliset tunnit ovatkin sydäntäni lähinnä. 

Erilaiset kehonhuoltotunnit ja lihaskuntotunnit, joissa pääsee keskittymään itse tekemiseen, ovat mielestäni tunneista parhaimpia. Itse pidän rehellisestä tekemisestä ilman kommervenkkejä.

liikuntakumppani_jooga_ohjaaja_uusimaa

Toimin myös ryhmäliikuntaohjaajien kouluttajana!
Vuoden 2018 alusta alkaen ollut mukana Lavis-kouluttajatiimissä Länsi-Suomen alueella. Lavis-koulutukset menevät Lavis-lavatanssijumppa oy:n kautta, mutta aina voi suoraan minultakin kysyä aikoja esimerkiksi oman ryhmän koulutukseen.

 

Eikä tässä vielä kaikki!
Olen mukana yrityksessä, jonka kautta autamme ihmisiä Neolife -tuoteperheen avulla, hyvinvoinnin pääpainon ollessa aina kuitenkin terveellisissä elämäntavoissa; terveellinen ruokavalio, monipuolinen liikunta sekä riittävä uni.
Voit lukea vinkkejämme ja lisää tuotteista Arjen Elinvoimaa-sivustolta.

liikuntakumppani_paula_personal_trainer_helsinki

Koulutukseni

Lempeän opettavaisen ohjaustyylini takana on huikea määrä tietoa, joita on kerääntynyt vuosien varrella lukuisilta kursseilta, koulutuksista, kirjoista ja yliopistosta. Jatkuva tiedonjano pitää ammattitaitoani yllä ja lähdenkin innolla aina uuteen mukaan, jos se suinkin liittyy kehon hyvinvointiin.

Olen käynyt useita koulutuksia vuosien varrella:

Spine Functional- valmentaja kevät 2019
LesMills BODYBALANCE toukokuu 2018
Lavis-Lavatanssijumppaohjaajakouluttaja tammikuu 2018
Allas-Lavis ohjaaja marraskuu 2017*
Vire-Lavis ohjaaja toukokuu 2017
Lavis-Lavatanssijumppaohjaaja tammikuu 2016
Fustra tyky toukokuu 2016*
Fustra PersonalTrainer syyskuu 2015*
Ravitsemustieteen aineopinnot (avoin yliopisto) syyskuu 2013-helmikuu 2015
ASAHI-terveysliikuntaohjaaja huhtikuu 2014
Ravitsemustieteen perusopinnot (avoin yliopisto) syyskuu 2012-toukokuu 2013
Perheliikuntaohjaaja- koulutus SVOLI helmikuu 2012
ZUMBAGOLD-ohjaajakoulutus lokakuu 2011*
ZUMBATONING-ohjaajakoulutus heinäkuu 2011*
ZUMBATOMIC-ohjaajakoulutus marraskuu 2010*
ZUMBA-ohjaajakoulutus kesäkuu 2010*
LesMills BodyCombat kesäkuu 2010*
UKK-kävelytestin ohjaajakoulutus huhtikuu 2008
Compact Girya (MBN Training house) tammikuu 2008
Personal Trainer (TYA-oppilaitokset) syyskuu 2007-toukokuu 2008
Kävelyklubi vetäjä lokakuu 2007 (Suomen Latu, UKK-instituutti, Suomen sydänliitto)
Balletone ohjaajakoulutus heinäkuu 2007*
Fitball-, Fitball Roller sekä SoftGym ohjaajakouluttaja heinäkuu 2006
Fitball ohjaajakoulutus tammikuu 2005
Vesijuoksunohjaaja-kurssi lokakuu 2004
FAF kuntosaliohjaajakurssi kevät 2004
LesMills BodyPump helmikuu 2004*
Softgym-pehmopallojumppa koulutus tammikuu 2004
HydroBic-ohjaajakoulutus kevät 2003
Fisaf ProFitness ohjaajan peruskurssi 1-2 kevät 2003
Vesijumppa ideapäivät
Turun Naisvoimistelijoiden järjestämät ideapäivät
Keppijumppa, kuminauha, step-aerobic yms. ideapäivät ja conventionit
Venyttely ja lihastasapaino kursseja Svoli convention,
Nike convention 2003
Lisäksi aerobic-ohjaajan sekä lasten ohjaajan peruskurssit 1994-1996

*lisenssi ei voimassa tällä hetkellä

Ota yhteyttä